Meille töihin

Työllistämme kesäisin noin 50 nuorta myyntitöihin marjakioskeillemme Varsinais-Suomen ja Hämeen alueilla. Myyntikausi kioskeilla on paikasta riippuen toukokuun alusta syyskuun alkuun. Suurin myyntisesonki on kesäkuusta elokuulle, jolloin myös tarvitsemme eniten myyjiä. Et tarvitse aiempaa työkokemusta marjamyynnistä.

Maatilalla työllistämme yhteensä noin 150 kausityöntekijää erilaisiin kasvihuone- ja tunneli-istutuksiin, poimintaan, pakkaamoon, kuljetuksiin ja kasvuston hoitotöihin. Ensimmäiset kausityöntekijät saapuvat jo maaliskuussa. Maatila järjestää saapuville kausityöntekijöille majoituksen.

Nautitko mansikoista, kesästä ja jäätelöstä?

Nyt on tilaisuutesi yhdistää tämä kombo meillä, marja- ja jäätelömyyjänä kesäkaudella 2023.

Haemme myynnistä sekä asiakaspalvelusta kiinnostuneita kesätyöntekijöitä. Kioskityö on paljon muutakin kuin vain mansikan ja herneen myyntiä, sillä valikoimastamme löytyvät lisäksi myös suositut Pingviinijäätelömaut, tilan omat mehut ja hillot, sekä Dolce Guston kahvia.

Työ kioskilla tarjoaa monipuolista työkokemusta.

  • Asiakaspalvelu on ajoittain hektistä.
  • Vastuullisuutta yksin työskentelyssä.
  • Tuotteiden kauniisti esillelaittamista.
  • Kioskin siisteyden ylläpitämistä.
  • Kesätyötä toukokuusta aina syyskuulle asti.
  • Sisämyyntipisteen hoitoa.

Koska kioskilla työskennellään yksin, ja toivomme hakijoidemme olevan yli 16-vuotiaita. Huomioimme kuitenkin kaikki hakemukset, myös nuoremmilta.

Työtehtäviin perehdytetään, joten aikaisempaa kokemusta marjoista, jäätelöstä tai myynnistä et tarvitse.

Palkkaus Maaseutuelinkeinojen TES

Työaika 10-25h / viikko

Hygieniapassi ja salmonellatodistus tarvitaan ennen työsuhteen alkua.

Toivomme hakijan sitoutuvan ensisijaisesti koko myyntikaudeksi.

Haku tapahtuu täyttämällä vieressä olevalla hakemuslomakkella. Hakuaikamme päättyy 12.3.2023

Liitä hakemukseesi valokuva itsestäsi. Kerro myös tarkasti ajanjakso ja myyntipiste, jossa haluaisit olla töissä.

Mihin toimipisteeseen haluat?